Meidän alkutaipaleemme oli viikonloppuisin melko lailla kosteaa. Lähes joka perjantai ja usein lauantaisinkin suuntasimme Kallion baareihin. Useimmiten kävimme Bistrossa, Portahaninkadun ja Kolmannen Linjan kulmassa. Siellä kävi muutkin Kallion juopot, kuten Badding Somerjoki. Koskaan en istunut samassa pöydässä hänen kanssaan.

Mitkään hälytyskellot eivät soineet päässäni silloin, kun muut ikäiseni viettivät iltojaan Adlonissa, Cafe Metropolissa tai muissa vähän paremmanlaatuisissa paikoissa. Me kuljimme Pystykorvassa, Oivassa ja Bistrossa tai joskus sukelsimme Sörkan puolelle Hyvään Ystävään. Totta tietenkin, että niissä tuopillinen oli huomattavasti edullisempi kuin noissa ensimmäisissä paikoissa, mutta kun näin jälkeenpäin ajattelen itseäni, niin en käsitä, miten täysin vapaaehtoisesti roikuin Peran kanssa noissa räkälöissä.

Se aika, kun Kallion mestat nostivat profiiliaan ja niistä tuli muodikkaita, oli kaukana edessäpäin. Silloin ne olivat pelkkiä räkälöitä. Mutta Pera halusi heittää tikkaa tai pelata bilistä ja minä rakastuneena ja ihastuneena monitaitoiseen mieheen kuljin mukana. Älyllistä keskusteluseuraa noista ei löytänyt, vain elämän kolhimia ihmisiä, jotka sadan asteen humalassa jankuttivat vain samaa levyä elämänsä valttikorteista ja lusituista vuosista. Silloin tällöin seuraamme liittyi joku Peran kouluaikainen tuttu tai joku muu malmilainen. Ne oli hetkiä, jolloin minulla oli vaikeuksia ymmärtää edes keskustelunaihetta. Slagi oli syvällä näissä hepuissa. Mutta sekin oli asia, mikä Perassa kiehtoi.