lauantai, 4. lokakuu 2008

Analyysiä

Minä en ole sen tyyppinen, että haluaisin olla vetovastuussa. Tulen mukana ja pidän sovitusta kiinni kaikin tavoin, mutten ole aloitteentekijä. Innostun helposti ja jos joku haluaa saada aikaiseksi jotain, autan varmasti. Perakaan ei ollut kovin aloitteellinen isoissa asioissa, vaikka hän osasikin olla aloitteellinen kihlausasiassa, mutta kihloihin meneminen onkin eri asia kuin tehdä pitkiä sitoumuksia. Kihlauksen ei tarvitse olla pitkä, sen voi purkaa milloin tahansa - ilam käräjiä.

Kotoa olin saanut sellaisen mallin, että äiti oli kaikessa aloittaja ja veti. Isä tuli kauniisti perässä eikä vastustellut. Äidin aloitteet eivät yleensä olleet huonoja, niitä oli muiden helppo seurata, koska ne olivat yhteiseksi hyväksi. Isä toteutti monet äidin aloitteista, teki lujasti töitä ja isompituloisena kantoi rahat. Olin nähnyt mallin toimivan.

Peran saamattomuus ei siis minua häirinnyt. Itse asiassa sen kanssa oli helppo toimia, koska minulla oli samanlainen malli. Kun ehdotin säästämistä, hän tuli mukaan. Kun sanoin, että tämän asunnon otamme, hän oli samaa mieltä. Kun sanoin, että seinä maalataan tämän väriseksi, hän ei vastustanut, vaan tarttui telaan. Hänellä oli myös kotoa sellainen malli, että äiti toimii. Hänen isänsä ei ollut alkoholisti, mutta suurkuluttaja kylläkin. Hänen äitinsä oli rankalla työnteolla (kaksi duunia vuosikymmenten ajan) pitänyt perheen pystyssä vaikeinakin aikoina ja maksanut lainat ja kerännyt sukanvarteen.

Minä olin vakuuttunut, että tämä suhde toimii, vaikka siihen tulisi vastoinkäymisiäkin. Niitä oli ollut vanhemmillanikin, mutta ne oli voitettu.

perjantai, 3. lokakuu 2008

Jotain siltä väliltä

Meillä oli ollut pientä riitaa silloin tällöin. Viikonloppumme olivat yhä kosteita ja minä kaipasin elämältä jotain muutakin kuin Kallion kuppiloita. Pera suostui lähtemään pari kertaa kanssani teatteriin ja se oli yleinen ihmettelyn aihe. Lähinnä sitä ihmettelivät Peran sisaret ja veli. Muita kavereita hänellä ei ollut.

Mitenkään en ihmetellyt, kun aikuisella miehellä ei ole ystäviä. Hän selitti aina jotain ympäripyöreää ja kertoi kyllä vanhoista tutuistaan, muttei pitänyt heihin yhteyttä. Siitä seurasi se, etten minäkään pitänyt yhteyttä ystäviini. Joillekin esittelin Peran, mutta kun tuntui, että juttu ei luistanut, valitsin Peran, eikä se ollut minulle vaikea valinta. Näin jälkeen päin ymmärrän, miksi hän ei välittänyt kavereistani: he olivat hänelle kilpailijoita. Joskus jos joku tuttuni kävi meillä ja nauroimme ja juttelimme vanhoista asioista, Pera kyseli jälkeen päin, mitä sillä ja sillä jutulla tarkoititte. Minä olin hieman ihmeissäni, mutta selvitin ne yleensä olan kohautuksella. Ei minun elämässäni ollut mitään erityistä koskaan tapahtunut. Ainoa pitkä suhde aiemmin oli ollut suhde Jariin. Siitä Pera ei halunnut kuulla mitään. Jos satuin ohimennen jotain mainitsemaan, hän kysyi ivallisesti, että kaipaanko yhä Jaria, kun kerran puhun hänestä.

Pian opin suodattamaan puheitani menneisyydestä, enkä koskaan maininnut mitään, mihin hän olisi voinut tarttua. Minä tein kaiken vapaaehtoisesti, enkä ymmärtänyt, että elintilani kaventui. En ymmärtänyt sitä ennen kuin kaikki oli jo myöhäistä.

Pera kosi minua jo heti syksyllä, mutta minulle kihlautuminen merkitsi aidosti lupautumista avioliittoon, enkä suostunut. Halusin vielä kuulostella. Hän olisi halunnut mennä kihloihin uutenavuotena, sitäkään ei tapahtunut. Vihdoin hän onnistui taivuttelemaan minut sormusostoksille maaliskuussa, kun olimme päättäneet ostaa asunnon. Se oli minullekin riittävä merkki siitä, että olemme tosissamme ja kihlauduimme maaliskuussa. Tilipäivänä. Sormukset vaihdoimme arkisesti autossa matkalla vanhempieni kotiin kotimiehiksi viikonlopuksi heidän ollessaan matkoilla.

Vanhempani olivat lievästi kauhuissaan kuultuaan kihlauksesta, mutteivät sanoneet mitään. Ilmoitimme menevämme kesällä naimisiin. Olin kuitenkin onnellinen. Kukaan ei ollut kosinut minua aiemmin, ei ilmaissut haluaan viettää loppuelämänsä kanssani. Pera oli ainoa.

torstai, 2. lokakuu 2008

Kevät

Keväällä aloimme katsella asuntoja. Käytiin useissa esittelyissä ympäri Helsinkiä. Rahaa meillä ei ollut tarvittavaan omaan pääomaan - silloin pankit vaativat 30 % etukäteissäästön - kasassa oli vain kymppitonni ja yksiöt maksoivat silloin saman markoissa kuin mitä nyt euroissa.

Löysimme kivan kämpän Etelä-Helsingistä ja apu tuli yllättävältä taholta: Peran äiti oli valmis antamaan meille 30 tonnia, jos käyttäisimme sen asuntoon. Takaisinmaksu tapahtuisi vasta, jos myisimme asunnon. Mitään papereita lainasta ei tehty, mutta rahat siirtyivät tilille. Sitä asuntoa emme kuitenkaan ostaneet, vaan löysimme toisen, vähän isomman Sörnäisistä, josta tehtiin kaupat.

Revimme tapetteja, paklasimme ja tapetoimme uudelleen. Perunapeltoa muistuttava puulattia hiottiin ja kämpästä tuli viihtyisä. Meidän oma pesä. Ei enää kyttäävää talkkaria, vaan laillisesti kimpassa.

maanantai, 28. huhtikuu 2008

Kirjoittaminen

Tämän kirjoittaminen osoittautukin vaikeammaksi kuin olin kuvitellut, vaikka päässäni olen asiat käsitellyt jo vuosia sitten.

Joka tapauksessa, uskalsin kuukausia myöhemmin ottaa esille näkemäni ulosottopaperit. Osa niistä kuulemma koski autoa, jonka Pera oli jättänyt tievarteen ja joka oli kaupungin toimesta hinattu hajottamolle. Osa koski maksamattomia elatusmaksuja. Hän vakuutti asian olevan hoidossa, eikä minulla ollut syytä olla uskomatta.

Peran tytärkin alkoi vierailla luonamme epäsäännöllisesti. Hän oli kaunis ja hyvätapainen tyttö, jonka kanssa oli helppo tulla toimeen. Yksiöni ei ehkä ollut paras paikka kolmen hengen taloudelle, mutta viikonloppuisin se juuri ja juuri kävi päinsä.

Pera ei koskaan hakenut tytärtään äitinsä luota, vaan äiti vie tyttären aina Peran vanhemmille, josta Pera hänet nouti. Pidin järjestelyä omituisena, mutta koska en itse ollut erolapsi enkä juuri tuntenut käytäntöjä, en miettinyt asiaa sen enempää. Jälkikäteen mietittynä se oli Peran kannalta helppo ratkaisu: jos hän päätti viettää aikaansa minun kanssani, hänen ei tarvinnut huolehtia tyttärestään, vaan äiti teki sen hänen puolestaan.

tiistai, 4. maaliskuu 2008

Omerta

Syksyn kuluessa minulla selvisi myös, ett Peralla oli tytär. Hän oli ollut aiemmin naimisissa. Ihmettelin hieman, miksi tytärtä ei ollut mainittu aiemmin ja miten usein hän tapasi tytärtään. Tytär kävi kuulemma säännöllisesti Peran vanhempien luona, jotka pitivät häntä usein mukanaan kesälomallakin. Tällä hetkellä Peralla oli muuta tekemistä, kuin huolehtia tyttärestään: hän halusi olla minun kanssani. Sain ensimmäisen kerran tuntea, mitä on Peran perheen omerta. Se perhe oli täynnä puhumattomia asioita.

Miten vanhaksi pitää elää, että ymmärtää, että ihminen, joka ei uuden rakkauden vuoksi halua tavata omaa jälkikasvuaan, tekee sen aina ja aina uudelleen? En minä uhrannut ajatustakaan sille tosiasialle, että Pera ei tapaillut tytärtään. Hänhän oli minun kanssani.

Kerran Pera etsi jotain todistuksia yläkerran kämpästään ja lattialle putosi kasa papereita. Nostin ne ja vilkaisin: kulmassa luki ulosottovirasto. En sanonut mitään, mutta se alkoi kaihertaa mieltäni. Olimme nimittäin sopineet avaavamme yhteisen tilin ja tallettavamme sille molemmat saman summan kuukaudessa tarkoituksenamme ostaa asunto jonain päivänä.