Päivä vaihtui iltaan. Kaarina ja Joni kävivät pari kertaa kysymässä, joko Pera lähtisi heidän mukaansa. Kuin pikkupoika hän anoi lisäaikaa. Hyrisin tyytyväisyydestä. Hän halusi viettää aikaa minun kanssani!

Siirryimme pubiin. Kaarina ja Joni olivat jo sanoneet lähtevänsä ajamaan kotiin päin. Pera jäi kanssani. Lupasin pitää hänestä huolen. Se oli ensimmäinen kerta, kun niin lupasin. Kun sama pyyntö esitettiin vuosia myöhemmin toisen kerran, lupasin silloin myös, mutta luvatessani pidin sormia ristissä selän takana. Silloinkin toivoin voivani pitää lupaukseni, mutten ollut enää yhtä varma kuin tuolloin elokuun auringonlaskun aikaan Dingon laulaessa jukeboxissa Nahkatakkisesta tytöstä. 

Kumosimme oluen toisensa perään, vaihdoimme kapakkaa ja jossain vaiheessa iltaa Pera kietoi kätensä ympärilleni. - Tiedätkö, mua vitutti ankarasti kun tulin lomalta ja huomasin, että olit lähtenyt. Lähdin tänne Kaarinan ja Jonin seurana vain siksi, että tiesin, että asut täällä. Mä olen nyt sun armoillas, mulla ei oo paikkaa, minne mennä yöksi, jos sä jätät mut. Stadiin ei enää pääse millään.  - En jätä. Mä keksin kyllä jotain.

Itse asiassa en ollut uhrannut ajatustakaan sille, missä nukkuisimme seuraavan yön. Kotiin Peraa ei voinut viedä - asuin yhä vanhempieni luona. Minulla oli kuitenkin paljon tuttuja, löytäisin yöpaikan. Hotelli ei tullut kysymykseen, sillä festareiden takia kaikki paikat oli varattu.