Minä rakastuin Peraan korviani myöten. Olin salaisesti kaivannut jotain jo pitkään. Opiskeluaikana minulla oli muutamia suhteita, mutta yksikään niistä ei kestänyt pitkään. Ne olivat sellaisia opiskelijabilejuttuja, käytiin ehkä elokuvissa, bailattiin, naitiin. Asuin HOASin solukämpässä kahden melko puritaanisen tyttölapsen kanssa. Ei sellaiseen luukkuun voinut pahemmin tuoda satunnaisia kundikavereita.

Pera oli jo työelämässä. Hän oli minua vanhempi, vain muutaman vuoden, mutta se riitti. Hän oli erilainen. Hän ei koskaan ollut suuna ja päänä, kuten minä. Ehkä siksi hän vaikutti salaperäiseltä, sellaiselta, jota tiesi jotain. Hänessa oli myös aimo annos katupoikaa, pientä vaaraa, joka vetosi seikkailevaan mieleeni.

Äitini on vuosikaudet syöttänyt teoriaa, että etsin Perassa isääni. En ole myöntänyt, vaikka äidin sanoissa piilee totuuden siemen. Jossain selkäytimessä ehkä vertasin häntä isääni, vahvaan isääni, jonka kanssa minulla oli hyvät välit. Nyt vuosia myöhemmin olen huomannut, miten peilasin vanhemmiltani aivan kaiken, niin hyvässä kuin pahassakin.

Pera myös ihaili minua. Väitän edelleenkin, että hän teki niin. Pera ei ollut narsisti, vaikka sellaistakin saattaisi luulla. Uskon vieläkin, että hänellä, kuten minulla, oli vilpitön halu onnistua yhdessä, rakentaa pesä ja suojautua muulta maailmalta.

Peralla oli yksi ongelma: hän oli liian helposti manipuloitavissa.